lauantaina, kesäkuuta 12, 2010

Operaatio Intian valloituksen opit



Operaatio Intian valloitus
päättyi eilen. Olo on kuin minkä tahansa hikisen maratoonin jälkeen: loppuihan se sentään vihdoin ja tulipahan suoriuduttua. Tämä tehtävä on vienyt sen verran rutkasti aikaa ja energiaa, ettei tosiaankaan uskoisi sen kestäneen vain kuukauden päiviä, vaan enemmän. 

Projektimme ja Orkut-yhteisömme nimi oli Luxury Travelling Finland  ja tavoitteena oli viedä mielikuvaa Suomesta ympärivuotisena matkailukohteena intialaisille, hieman luksusmatkailuun painottuen. Halusimme saada intialaiset vastaamaan kysymykseen: Miksi juuri minun perheeni ansaitsisi luksusmatkan Suomeen? Yhteisön sisällöksi ja keskustelun pohjaksi haalimme Suomen matkailua kuvaavia videoita ja kuvia, sekä loimme kyselyjä ja keskustelunaiheita ja linkitimme tapahtumia.

Projektin aloituspäivänä loin itselleni Orkutiin alter egon, Luxury Finlandin, joka tulisi olemaan yhteisömme Luxury Travelling Finlandin omistaja. Sen kummemmin suunnittelematta tilanne lipsahti siihen, että vedin koko projektin ajan Luxury Finlandina, eloveenamaisen vaaleana viehättävänä suomiblondina. Luxury Finland keräsi 176 henkilökohtaista ystävää. Orkutissa pyöri useita Brad Pittin, Leonardo di Caprion tai intialaisten julkkisten kuvilla varustettuja profiileja, joten siinä mielessä sulauduin joukkoon kuvapankkiprofiilikuvani kera.

Omaan vastuualueeseeni projektissa kuului Orkut-yhteisön ja ryhmämme kommunikaatio-ja palaverikanavana toimineen Facebook-ryhmän luominen, tukikanavien kartoitus sekä Luxury Travelling Finland -logomme toteutus. Kaikki nämä veivät toki aikaa, mutta olivat helppoja nakkeja itse jäsenten hankintaan verrattuna.

Alun järjestäytyminen ja pohjatyöt, viikottaiset ryhmäpalaverit, eri foorumien aktivointi ja lukemattomat chattaustunnit saivat välillä jo lähes harkitsemaan päivätyöstä luopumista. Orkut.com foorumina oli ennestään täysin tuntematon ja alussa myös avun etsiskely Orkut Help-foorumilla vei aikaa. Orkut kankeana työkaluna sai aina välillä pinnan kiristymään. Linkkien lisääminen scrappeihin vaati aina pari ylimääräistä volttia ja joskus sain ihan viattomasta postauksesta herjaviestin: "Your message looks like spam and it has been posted to recipient´s trash folder".

Lisäksi mielestäni oli outoa se, että esimerkiksi Orkutin Promote-työkalu oli käytössä joidenkin profiileissa, toisilla sitä taas ei ollut ollenkaan. Saadakseen sen käyttöön sitä piti erikseen käydä Orkutin help-foorumilla pyytämässä. Projektin aikana tuli Orkutin ja sen eri toiminnallisuuksien lisäksi uusina työkaluina kokeiltua Google Talkia, Yahoo Messengeriä ja 4sharedia.

Se, ettei Orkut saati intialaiset olleet meille ennestäään tuttuja, toi hieman haastetta peliin. Kuten arvata saattoi, myöskään Suomi ei ollut intialaisille kovinkaan tuttu juttu. Parhaiten Suomi tunnettiin Nokiasta, Mika Häkkisestä tai Kimi Räikkösestä, mutta löytyi niitäkin, joille Suomi oli täysi mysteeri.

On ollut kuitenkin mielenkiintoista tutustua moniin uusiin ihmisiin ja intialainen avoin, pehmeä ja toisaalta myös periksiantamaton kansanluonne on tullut tutuksi. Projektin alussa olin yhteydessä Sri Lankasta kotoisin olevaan tuttavaani ja kyselin intialaisista sekä heidän matkailumieltymyksistään. Häneltä saamani tieto antoi hyvin osviittaa alkuun pääsemiselle.

Perhe on intialaisille ihan erityisen tärkeä. Chatissa heidän kanssaan käydyt keskustelut johtivat lähes poikkeuksetta matkailusta parisuhteeseen tai perheeseen laajemmalti. Uskonto, hyvä elämä ja hyvä ihmisyys olivat myös monelle mieluisia aiheita. Ystävyys ja ystävien  löytäminen yhteisöistä on heille tärkeää ja monelta chattikaverilta kuulinkin, että "we are now best friends".

Orkutissa toimivien yhteisöjen seurailu osoitti, että vilkkaimmin keskustelu kävi esimerkiksi yhteisöissä: I love my mom, I love my parents, I love my family, I love to make new friends. Veikkaan, että tämänsisältöiset keskusteluryhmät suomalaisilla foorumeilla olisivat aika hiljaisia. Myös sinkku-ja deittailuryhmissä viestit viuhuivat vilkkaasti.

Vaikka kuinka hehkutimme upeaa Luxury Travelling Finland -yhteisöämme sekä Orkut.comissa (matkailu/intia/luksus/perhe/ystävät/talvi/lumi -aiheisilla foorumeilla), Facebookin Intiaa liippaavissa ryhmissä että muilla intialaisten käyttämillä keskustelufoorumeilla (esim. Indus Ladies, Tripadvisor, India Forums, Sulekha, SukhDukh muutamia mainitakseni) ja päivittäisissä statuspäivityksissämme, parhaiten yhteisöön saatiin kuitenkin jäseniä henkilökohtaisella myyntityöllä. Aluksi kävin heittelemässä tuntemattomien profiileihin kutsuja tulla tutustumaan ryhmäämme, sittemmin henkilökohtainen myyntityö tarkoitti sitä, että chatissa hehkutin maamme ympärivuotisia lomailumahdollisuuksia ja sitten pyysin keskustelukumppaniani liittymään aihepiiriä sivuavaan yhteisöömme. Toimi! 

Lisäksi lähetin aviomieheni välityksellä hänen työpaikkansa intialaisille kutsuviestin yhteisöömme. Todistetusti sitä kautta tuli ainakin yksi uusi yhteisön jäsen.

Saimme joistakin jäsenistä myös puolestapuhujia, jotka ohjasivat ystäviään liittymään ryhmäämme sekä veivät viestiä myös Orkutin yhteisöihin. Suomi matkailumaana tuntui kiinnostavan intialaisia ja esimerkiksi suomalaisia maisemia kuvaavat videot herättivät poikkeuksetta ihastusta. Sain tuttavaltani vinkin, että intialaisille eksoottisia asioita ovat Suomen lukuisat järvet, puhdas luonto, kauniit maisemat ja yöttömät yöt. Myös kaikenlainen tilpehööri  ja luksusmatkailu kiinnostaa intialaisia. Lapsiperheen vanhemmille on erittäin tärkeää, että lapsillekin on tarjolla aktiviteetteja. Muumimaailma, Korkeasaari ja laivaristeilyt ovat myös intialaisille lapsiperheille oivia kohteita. Käytin näitä pohjatietoja hyväksi keskusteluissa.

Intiassa sosiaalinen media taitaa kuulua luontevampana osana työ/opiskelupäiviin kuin Suomessa, koska sen ymmärtäminen, että ei, en voi nyt chatata, koska teen päivisin töitä, oli vastapuolelle hankalahkoa ymmärtää.

Paitsi perheestäni ja Suomen matkailuvalteista, aika usein jouduin myös selittämään, että miten niin en ole järjestetyssä avioliitossa ja olenko todella työelämässä, enkä kotirouva. Orkutin käyttäjät ovat selkeästi ikäryhmältään 20+ -osastoa. Korkeaa ikääni (36v) myös hämmästeltiin ja kun eräälle keskustelukumppanille kerroin olevani 36v ja "much more older than you", hän vastasi ikäni kuultuaan:"you are not more old, you are most old". Projektin aikana kävi selväksi, ettei Orkutia kannata ottaa ainakaan Holiday Clubin kanavavalikoimaan, koska kohderyhmäämme ei löydy sieltä. 

Tein Holiday Clubin Snoobi-tiliin Orkut-mainonnanseurannan, josta pystyin seuraamaan, moniko Orkut.comista englanninkieliselle sivustollemme tekemäni linkki tuotti tulosta. Olen linkittänyt sivustomme kohdekarttaan sekä Orkut-yhteisöistä että muilta hyödyntämiltämme foorumeilta ja toivon, että joku on Suomi-viestien ohessa bongannut myös Holiday Club -viestin.

Ryhmämme toiminta oli mielestäni erinomaista. Tapasimme viikottain Facebookissa ja kävimme läpi, mitä kukakin oli tehnyt, millä tuloksilla ja mitä tekisimme seuraavaksi. Kaikki dokumentit jaoimme 4sharedin kautta ja linkitimme niihin Facebook-ryhmästämme. Kunnianhimoista jäsentavoitettamme jouduimme pariin otteeseen tarkistamaan ja muuttamaan, kun tehtävän vaikeus alkoi projektin edetessä paljastua.

Vaikka en toivo, että tehtävä olisi kestänyt yhtään pidempään, oli aika kuitenkin Intian valloitukseen hieman lyhyt. Osa Orkutissa olevista intialaisista suhtautui skeptisesti koko yhteisöön eikä uskonut kilpailumme olevan todellinen. Vaikka osallistuimme Orkutin useille foorumeille aina hieman viestikärkeä vaihdellen, ylläpitäjät saattoivat poistaa viestin spämminä. Paremman jalansijan saaminen ja laajempi Intian valloitus olisi edellyttänyt vielä pitkäjänteisempää toimintaa. 

Tämä projekti osoitti sen, mitä tällä hetkellä sosiaaliseen mediaan liittyen siellä sun täällä toitotetaankin; itse sosiaalisen median työkalujen käyttöönotto ei ole itseisarvo, vaan siellä täytyy aidosti olla läsnä lähes koko ajan. Sosiaalisen median valuutta ei ole euro vaan luottamus, joka täytyy ansaita. Sosiaalisen median sisältösuunnitelma täytyy olla tehtynä vähintään viikkotasolla eli soitellen sotaan ei kannata lähteä. 

Projektin myötä Intia on tullut väkisinkin hieman läheisemmäksi. Koska en ole siellä aiemmin käynyt, tämä projekti kyllä siirsi Intian tulevien matkakohteideni ToDo-listalle.

1 kommentti:

  1. Kaikilla on tainnut käydä hieman samoin, Intian matka on siis edessä! Intia on mahtava maa, joko sitä inhoaa tai rakastaa.

    Hieno oivallus tuossa lopussa.

    VastaaPoista