torstaina, syyskuuta 16, 2010

Elämys @matkailu


Elämys on henkilökohtainen ja tunnepohjainen kokemus. Siksi sen perinpohjainen teoretisointi ja tutkailu tuntui äkkiseltään turhalta ja teennäiseltä. Lähempi perehtyminen elämysteorioiden maailmaan osoitti kuitenkin, että meidän elämyspuitteiden luomisessa mukana olevien on ehkä sittenkin syytä tarkastella elämyksiä myös teoreettiselta kantilta. 

Elämys verkossa-kurssilla esitetyn, elämyskolmiomalliin pohjautuvan kysymyspatteriston avulla voidaan tunnistaa elämystuotteiden kriittisiä kohtia ja siten kehittää niitä. Elämysympäristön "luoja" joutuu pohtimaan, miten elämyksen peruselementit; yksilöllisyys, aitous, tarina, moniaistisuus, kontrasti ja vuorovaikutus on huomioitu elämystuotteen suunnittelussa - onko tuotteessa edes aineksia elämystuotteeksi? Nykyään, kun elämystä pukkaa ovista ja ikkunoista, on ehkä syytä pysähtyä ja miettiä tätä kysymystä.

Lisäksi on mietittävä, miten elämyksen kriittiset elementit toteutuvat kaikilla asiakkaan kokemustasoilla aina motivaatiosta elämykseen saakka. Elämyksen puitteiden suunnittelussa ei ole olennaista niinkään miettiä, mitä asiakkaalle tarjotaan vaan miten - ja nimenomaan hoitamalla tämän osuuden vähintäänkin hyvin, voi saada itselleen merkittävän kilpailuedun.


Kuva: Elämyskolmiomalli Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskuksen (LEO) mukaan
Itselleni käsin ja aistein kosketeltava tunnelma on sen verran tärkeä osa elämystä, etten voi parhaalla tahdollakaan ostaa ajatusta siitä, että verkossa pystyisi rakentamaan puitteet täysin kokonaisvaltaiselle elämykselle. Toki verkkoon voidaan rakentaa polku, jota pitkin ohjataan ja valmistellaan kävijä kohti reaalimaailmassa tapahtuvaa elämystä luoden odotuksia ja mielikuvia. Verkossa voidaan lisäksi rakentaa puitteet elämyksen jälkihoidolle. (”Pre- ja post Experience”). 

Kokemuksistani elämyksistä nousevat päällimmäisinä mieleen käynnit thaimaalaisissa kylpylöissä, jotka ovat kaikkien aistien juhlaa. Vaikea kuvitella, että tämän kaiken voisi kokea verkon välityksellä - mutta on toki parempi tänä avaruusmatkailun ja huikean teknologiakehityksen aikana olla väittämättä, ettei se voisi joskus olla mahdollista.

Elämys verkossa 


Kokonaisvaltaisia elämyskonsepteja, jossa yhdistettäisiin reaalimaailmassa tapahtuva elämystuote verkossa tapahtuvaan pre ja/tai post experienceen, ei juurikaan ole kehitetty. Esimerkiksi 3D-virtuaalimaailma Second Life tarjoaisi tämäntyyppisille konsepteille loistavat puitteet. Miksei vaikkapa Joulupukin pajaa voisi rakentaa Second Lifeen pre-experiencenä turisteille. Second Lifessä voisi myös pyörittää virtuaalimatkatoimistoa, jossa myytäisiin kuitenkin reaalielämässä toteutettavia matkoja. Ja kukapa matkakohdetta etsiskelevä tai tulevalla matkallaan fiilistelevä ei arvostaisi mahdollisuutta tutustua matkakohteisiin etukäteen paikan päällä - virtuaalisesti.


Kuva: Second Lifessä voi päätyä yllättäen Bora Boralle ratsastamaan valaalla. Elämyksellistä?
















Elämys ja matkailun trendit 

Aiemmassa bloggauksessani olen käsitellyt matkailuun vaikuttavia megatrendejä. Niitä ovat ilmastonmuutos, globalisaatio, digitalisoituminen, teknologian nopea kehitys väestön vanheneminen sekä erilaistuvat elämäntyylit ja yksilöllisyys. 

Näistä trendeistä voi johtaa joukon matkailuvaikutuksia, joista kaikki toimivat hyvänä pohjana elämystuotteiden luomiselle; ekomatkailu,  virtuaalimatkailun kehittyminen,  varallisuuden kasvu, kasvava kiinnostus hyvinvointi-ja terveysmatkailuun, teemamatkat ja itsensä toteuttaminen myös matkoilla.
 

Kiteytettynä elämysmatkailun päämotiivina on, että mieli ja keho saavat jotain tavanomaista lomaa enemmän. Edellämainittujen matkailuvaikutusten myötä meille matkailualan toimijoille annetaan kuin tarjottimella ainekset unohtumattomien ja rikkaiden elämyspuitteiden luomiseen.

[Tämä bloggaus on  matkailun sähköinen liiketoiminta  -opintoihini liittyvä tehtävä:
Analysoi verkkoa hyödyntävä elämys kurssikirjallisuuden ja lähiopetuksen perusteella. Kirjoita esseestä myös lyhyt blogikirjoitus.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti