lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Koukuttava Google


Olen viime aikoina ollut totaalisesti koukussa Google Street View-palveluun. Olen hyödyntänyt palvelua http://www.hcresorts.com/ -sivustollamme niiden kohteidemme sivuilla, joiden ohi Googlen kuvausauto on sattunut porhaltamaan. 


Tulin kyllä huomaamaan, että ihan pienillä mökkiteillä auto ei ole ajellut, joten palvelusta puuttuvien kohteidemme sivuilla on vielä tuo tylsempi Googlen peruskartta. 


Holiday Clubin konttori Herttoniemessä.
Näytä suurempi kartta

5 kommenttia:

  1. Hienoa, mitenkähän voisi vielä kehittää ko. palvelun hyödyntämistä lisää markkinoinnissanne?

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi vaikeaa saada kommenttia lähtemään sinulle, johtuneeko siitä, että käytän puhelinta mokkulana. Kuvista kävi mielessä, että sillä on väliä milloin kuvausauto käy. Jotkut valittavat, että käynti on sattunut harmaaseen sateiseen aikaan.

    VastaaPoista
  3. Ilkka: Ainakin se tuli mieleen, että voisimme näkyä paremmin itse palvelussa esimerkiksi hakusanamainonnan muodossa. Eli kun asiakas hakee Street View-näkymää vaikkapa Kuusamon Tropiikista, oheen tulisi meidän hakusanamainos, jonka kautta asiakas ohjattaisiin meidän saitin Kuusamo-osioon tai ehkä jopa suoraan varausjärjestelmään. Jos itse Street View-näkymään voisi upottaa mainoksia, sehän olisi vielä parempi (no, ainakin mainostajan kannalta).

    Ben: Käyttämällä myös niitä harmaan sateisia kuvia, toteuttaisimme juuri sitä raakaa ja kaunistelematonta mainontaa, josta Anna kirjotti ansiokkaassa blogissaan (http://webbimarkkinointi.blogspot.com) ;)

    VastaaPoista
  4. Katsos mitä poijjat ja tytöt ovat tehneet Microsoftilla http://bit.ly/bwNB4h

    VastaaPoista
  5. Kuka tietää, paljonko tuo kuvauttamispalvelu maksaa esim. jos pienyrityksen lähestymisteitä
    ja yrityksen rakennusta ei ole vielä kuvattu?

    VastaaPoista